Hei taas.

Uusi "tuloskausi" alkoi taas. Saavuimme tänne Kitengelaan, Keniaan heinäkuun lopussa. Sydän pamppaillen pääsimme tullin läpi kaikkine tavaroinemme. Oli yö, kello 2:30 ja Jomo Kenyatta-lentokenttä on karu paikka silloin. Nzuguna, taksikuskimme saapui kuin saapuikin n. tunnin odottelun jälkeen hakemaan meitä. Kotona odotti p.Alfred ja Amini-kissamme. Kissa ei ollut tuntevinaankaan meitä ja taisi sähistäkin. Pastori Alfred oli ystävällisempi. Hän oli hoitanut pientä seurakuntaamme 2 kuukautta poissaollessamme. Rahat olivat kuulemma loppuneet jo pari viikkoa aiemmin, mutta hän oli hengissä. Kiitos Herralle siitä. Ei kai sitä voi muuta odottaa? Tiedä miten oli keplotellut. Hän tosin kertoi myöhemmin, että jos olisimme vielä viipyneet, niin Oululaisen hapankorput olisivat olleet seuraavana ruokalistalla. Se on jo paljon, koska afrikkalaiset eivät yleensä pidä rukiin mausta. Muu eines kaapeista oli aika tarkkaan jo kaluttu. Vaihdoimme kuulumiset ja menimme nukkumaan.

Seuraavana aamuna sydän pamppaillen lähdimme ekaan sunnuntai-kokoukseen kirkolle. Minulla ei ollut mitään odotuksia siitä kuka tulisi. Kun on kaksi kuukautta poissa, voi mitä vaan tapahtua. Muut pastorit ovat pelotelleet, että saa alottaa kaiken alusta pahimmassa tapauksessa.  Ilo oli suuri kun kokoustilaan saapuivat kaikki vanhat ja muutama uusikin ihminen. Meitä oli lähes tuvantäysi kokouksessa. Muutamia masaita lukuunottamatta kaikki olivat tallella! Hyvä p.Alfred!

Nyt kun kirjoitan tätä plokia on kulunut jo kolme sunnuntai-kokousta ja tupa on ollut täysi joka kerta. Ilmeisesti jotain olemme tehneet oikein kun eivät ole kyllästyneet meihin. Joudumme ilmeisesti etsimään lähitulevaisuudessa isomman kokoustilan sunnuntai-aamuiksi. Positiivinen ongelma.

Oikeasti homma on mennyt niin kuin toivoinkin. Selvästi Sana on tehnyt tehtävänsä ja ihmisten elämät alkavat muuttua pikkuhiljaa. Monet ovat ottaneet seurakunnan omakseen ja ovat myös innostuneita opetuksesta.

Mulle ja Helenalle nämä alkuviikot ovat olleet levon aikaa. Suomessa olo oli tosi rankkaa monestakin syystä ja nyt kun elämä palaa yksinkertaiseksi taisteluksi luonnonvoimia vastaan (vedenpuute, pöly, kuumuus, kylmyys jne.) on se paljon helpompaa. Tosin yksi shokki meille tuli kun huomasimme, että maalia oli kuoriutunut n.30 senttiä lattiasta ylöspäin lähes joka huoneessa. Isoja laattoja lähti irti. Pelästyimme että asumme hometalossa ja joutuisimme taas muuttamaan. Tutkimme netistä aihetta ja kyselimme tutuilta ja lopputulos oli että jatkamme asumista tässä talossa. Kyseessä on ns. kalkkihärmä, jota saattaa ilmetä, jos seinät on maalattu ennenkuin betoni on kuivunut. Kaikenkaikkiaan kuitenkin pientä stressiä verrattuna siihen mitä elämän hektisyys on Suomessa.

Sielunvoitto on ollut hauskaa. Yksi reissu tehtiin Machakosiin. James ja Ruth olivat ensikertaa evankeliointireissussa. Se oli heille avartava kokemus. Meidän konsepti on niin erilainen kuin yleensä täällä. Jutellaan ihmisten kanssa ja pidetään hauskaa. Ensiviikolla uudestaan...

Rukoilkaa puolestamme. Seurakunta on alullaan. Haluan että ihmiset löytäisivät toisensa sisarina ja veljinä Herrassa. Muureja on niin monenlaisia Afrikassa. On kielimuureja, heimomuureja, kulttuurimuureja ja luokkaeroja. Haluan että seurakunta kasvaisi Sanan ja Herran mielen tuntemisessa toisiamme ja ulkopuolisia kohtaan. Herrassa kun ei ole "juutalaista eikä kreikkalaista eikä skyytalaista".

Semmosta tälläkertaa. Yritän olla ahkera kirjoittelija vastaisuudessa. Katotaan...
P.Jukka ja Helena