Joulukuun Blogi

Moikka taas.

Tuloskausi 2012 alkaa olla takana päin. Matkustamme ensiviikolla Suomeen. Lähes 5 kuukautta on oltu Kitengelassa. Työmme, tai oikeammin Herran työ on meidän osalta tänä vuonna ohi. Mitä jäi käteen? Ainakin varmuus siitä, että seurakunta ei kuihtunut tai kuollut vaikka erittäin inhimillinen tekijä ”me”, oli asialla.

Kävijämäärä on laskenut alkukaudesta, mutta fiilis kokouksissa ja raamattukoulussa on pysynyt korkealla. Viidestätoista raamattukouluun ilmoittautuneesta 8 jaksoi suorittaa kokeet ja sinnitellä loppuun asti. Pidän sitä hyvänä lukuna. Heistä Ernest, Mike ja Jared ovat jaksaneet puurtaa jo huhtikuun alusta lähtien koulussa. Oppitunteja on ollut nyt syksyllä 7 viikossa + kokoukset päälle. Puhutaan siis aikamoisesta investoinnista. Muutaman vuoden kuluttua tällä vauhdilla voi jo odottaa täkäläisiä pastoreita. 

Pastori Alfred ja pastori Mooses, molemmat Ugandasta, jäävät hoitamaan hommia sillä aikaa kun olemme Suomessa. 

En halunnut jättää p.Alfredia yksin puurtamaan seurakunnassa. Pyysin apuja p. Samilta Nansanasta, Kampalasta ja niinpä hän lähetti tänne p.Mooseksen

P.Mooses on 27-vuotias, ordinoitu GGWO-pastori, joka on hoidellut ”Missions-departmenttia” Nansanassa.  Henkilönä Mooses on ulospäin suuntautunut ja monia juttuja läpikäynyt, kokenut Herran soturi. Viisaskin. Lähti muuten Miken kanssa illalla kokousten jälkeen pelaamaan fudista. Eli siis kaiken muun lisäksi urheilumiehiä. Iso plussa siitäkin. Koen, että meitä onnisti.Herra on tiennyt mitä tarvitsemme ja minusta ja Helenasta tuntuu turvalliselta jättää hommat hänelle ja p.Alfredille. 

Laitan tähän esitykseen sikermän kuvia. Niissä ei ole mitään erityistä järjestystä. Toivon, että kokemamme elämä välittyisi teille ja kuvat saisivat aikaan myönteistä suhtautumista Afrikan lähetystyöhön.

Nähdään seminaareissa ja jutellaan sitten enemmän.  Terveisin P. Jukka ja Helena            Katso Video

 

Hei taas.

Kuukausi on kulunut edellisestä päivityksestä. Asiat menevät eteenpäin seurakunnassa ja raamattukoulussa. Raamattukoulun välikoekysymykset annettiin oppilaille pari viikkoa sitten. Kuusi oppiainetta ja kuusi koetta. Vajaa kymmenen opiskelijaa otti koepaperit, osa vastauksista on tullut takaisin. Mielenkiintoista nähdä mitä on mennyt perille opetuksesta.

Elämä on ollut touhua täynnä. Normaali arjesta selviäminen on vienyt suurimman osan ajasta. Otimme kukon naapurista lainaan kanojemme seuraksi. Yritämme suurentaa kanaparven kokoa. Yksi kanoista onkin jo aloittanut tarmokkaan haudonnan. Se on kököttänyt jo kolme viikkoa pesässä. Luulen, että annoimme sen liian aikaisin aloittaa haudonnan, koska ensimmäisessä satsissa ei ollut ollenkaan alkioita. Nyt niitä on jo tullut ja toivomme kovasti, että kana jaksaa virua loppuun asti munien päällä. Jos se onnistuu, niin se on hautonut kuukauden putkeen. Ulkoinen habitus kanalla on aika virttynyt, mutta se on onneksi hengissä. Johtuen strategisesta muutoksesta lisätä parvea, olemme myös päästäneet kanat vapaaksi häkistä. Se taas aiheutti pakottavan tarpeen rakentaa aidat kasvimaan ja puun taimien ympärille. Kanat kun ovat ns. täystuholaisia. Jokainen vihertävä kasvi on vaarassa tulla syödyksi tai kaivetuksi ylös. Kanat eivät ole myöskään siistejä. Läjiä löytyy joka paikasta ja joudumme siksi varjelemaan askelia tarkasti. Onhan kanoissa paljon vaivaa ja huolta, mutta olemme kovin kiitollisia niiden läsnäolosta. Ne ovat persoonallisia, ”erilaisia” ja niistä on seuraa.

Kissamme tuli raskaaksi ja todennäköisesti parin viikon sisällä se poikii. Alunperin ajattelimme ottaa kollin kotikissaksi, mutta kömmähdys tapahtui pentua valitessa (arvostelukyky meni söpöyden takia) ja niinpä olemme nyt tässä tilanteessa. Mike, raamattukoululainen, on kuitenkin luvannut tulla meille kotimieheksi siksi aikaa kun tulemme Jouluksi Suomeen. Siksi olemme levollisella mielellä ainakin toistaiseksi.

Idea kotieläimissä täällä on se, että niistä saa erilaisia hyödykkeitä, kuten munia, mutta ne myös pitävät ei toivotut elukat loitolla tontilta. Kissa on peto, mutta niin on kanakin. Ne syövät melkein mitä vain, minkä saavat kiinni. Liskot, pienet käärmeet, hiiret, rotat, hämähäkit, torakat, tuhatjalkaiset ym. ovat selvästi vähentyneet sen jälkeen kun otimme kotieläimiä. 

Vedensaanti ratkesi muutama viikko sitten. Noin kymmenen kuukautta kului ilman normaalia vedentuloa. Jouduin siksi rakentamaan sadeveden-keruujärjestelmän taloon, muuten emme olisi pystyneet asumaan täällä. Olimme monesti epätoivoisia tilanteesta, koska vesivessaa ei voinut käyttää, eikä pesulla voinut käydä normaalisti. Juomaveden olisi myös joutunut ostamaan jostain tilanteen pitkittyessä. Olemme siksi oppineet käymään pesulla, käyttäen vain muutaman litran koko operaatioon. Niin ne muutkin täällä tekevät. Osaan myös pestä koko auton muutamalla litralla vettä. Pastori Dominic opetti minulle ”miten auto pestään autiomaassa leilillisellä vettä”. Se oli mielenkiintoista. Mutta nyt vettä taas piisaa. Saa lotrata suht’ huolettomasti.

Viisumi saatiin tälläkertaa todella helposti. Viisumin saanti on ollut joka kerta oikea mörkö meille: aikaa, rahaa ja vaivaa. Nyt Herra oli armollinen ja leimat tuli muutamassa minuutissa. Vielä kun rekisteröityminen hoituisi ennen Joulua, niin olisin onnellinen. 

Vuokraisäntä selvitti myös kotitalomme seinien kostumisongelman. Kun tulimme takaisin edelliseltä reissulta Suomesta, niin maali oli kupruillut irti lattian rajassa melkein joka seinällä. Luulimme, että nyt joutuu taas muuttamaan. Isäntä oli kuitenkin tarmokas ja rakennutti uudet kallistukset betonista talon ulkopuolelle, niin että vesi ei jää makaamaan ulkoseiniä vasten. Se oli suunnaton helpotus meille. Ruljanssista oli myös se hyöty, että saimme maalata jokaisen huoneen itsevalituilla väreillä. Talo on nyt paljon kotoisampi. 

Niinkuin ehkä huomaattekin, on eläminen kolmannen maailman maassa erilaista kuin Suomessa. On monenlaista käytännön pulmaa, mitä ei arvannut olevankaan, kun asui Koto-Suomessa. Se on kuitenkin tämän homman nimi. Jumala johtaa meitä erilaisiin tilanteisiin ja näyttää niissä oman kaikkivaltiutensa ja huolenpitonsa. Viime sunnuntaina saarnasin aiheesta, miten Jumala sai uskon aikaan Aabrahamissa. Sehän vahvistui sitä mukaa, kun hän huomasi, että Jumala oli puhunut totta luvatessaan asioita. Usko pitää koetella, muuten sitä ei tajua todelliseksi. En minä, eikä Jumalakaan. Niinpä ajattelen, että kaikilla näillä sattumuksilla on uskoa vahvistava tarkoitus. Mieli rauhoittuu, kun huomaa, että Herra piti sanansa, eikä käynyt kuinkaan. 

Sunnuntait ovat kiireisiä.  Sunnuntai on ainoa vapaapäivä työläisille. Olemme silloin päättäneet olla mahdollisimman paljon seurakuntalaisten kanssa. Kokous, kolme Raamattukoulu-tuntia, yhteiset sielunvoitto ja lounas kirkolla ottaa noin 9 tuntia. Monet ovat kanssamme koko sen ajan. Se on melkoinen investointi. Mielestäni se osoittaa ihmisten halun Jumalan perään. Voitte siellä Suomessa kiittää itseänne antamastanne tuesta, sillä siitä on tullut vastakaikua. Jatkakaa samaan tahtiin ja luotetaan, että Herran armosta työn hedelmä tulee pysymään.

Kiitokset rukouksista ja muistamisesta. Helena toivoisi rukousta käsiensä puolesta, koska ne joutuvat koville arkiaskareitten takia. Kädet ovat kipeytyneet ja aiheuttavat ajoittain nukkumisvaikeuksia.  Terveisin p.Jukka ja Helena ja p.Alfred

Raamattukoulu alkoi!

11.09 2012 Kitengelassa

Moi kaikille.
Raamattukoulu alkoi viime lauantaina. Uusia opiskelijoita ilmaantui 11 henkilöä. 10 miestä ja yksi nainen. Olemme suorastaan äimänä suosiosta. Ensimmäinen tunti oli p.Alfredin opetus "Old Testament survey". Käsittelimme VT:n rakennetta. Olen varma, että opetuksen taso yllätti monet uudet opiskelijat. Nyt he saavat käsityksen siitä miten monipuolinen kirja Raamattu on, sekä siitä, että opiskelu on todellista työtä. Toivon vain, että saamme välitettyä sen, että kumminkaan kyseessä ei ole pelkkä akatemia, vaan Sanojen sisältämä elämä.
Viikonloppu on kiireisintä aikaa seurakunnassa. Perjantai-iltana on rukouskokouksen jälkeen yksi opetustunti,  lauantai-iltana kaksi tuntia ja sunnuntaina yhteensä 3,5 tuntia opetusta. Sen päälle lauluharjoitukset ja yhteinen ruokailu ja sunnuntakokous. Viikonloppu on pakko ympätä täyteen, koska viikolla melkein kaikki ovat töissä ja yleensä työt loppuvat viiden tai kuuden maissa. Työviikko on 6 päiväinen täällä.
Afrikkalainen ihminen ei halua olla yksin. Heille yhdessä olo on myös rentoutumista. Monet asiat tehdään yhdessä. Siksi sunnuntaipäivä vietetään yleensä kokonaan yhdessä perheen tai seurakunnan parissa. Suomalainen haluaa "omaa aikaa", mutta täällä sitä ei tajuta positiivisena asiana. Yksinolijaa katsotaan kummeksuen. Yksinolo on jotain, mitä pitää vältellä. Se antaa meille mahdollisuuden viettää koko sunnuntai yhdessä seurakunnan kanssa. Saamme viettää "body-laiffia".
Aloitimme viime sunnuntaina valmistamaan ruokaa koko seurakunnalle. Älkää pelätkö, se ei kumminkaan kokonaan lepää Helenan harteilla. Tulkki-Jaredin vaimo Ester on ollut organisaattorina ja johtajana ruuanlaitossa. Hänellä on uskomaton kyky saada asiat hoitumaan. Todennäköisesti hän pärjäisi missä päin maailmaa tahansa loistavasti. Jared saa olla ylpeä vaimostaan.
Ekalla kerralla ruokimme n.20.  Kokkaus sujui hyvässä hengessä ilman mitään tuskailua ja ruoka oli ensinnäkin halpaa, mutta myös tosi maistuvaa. Eli Herran armosta sitä ei otettu meidän selkänahasta, vaan juttu järjestyi ikäänkuin itestään. Martta-henki oli kaukana.
Kirkkomme oli aika sotkuinen hommien jälkeen mutta lohdutin itseäni P.Schallerin ajatuksella, että jos haluaa "tallin olevan täynnä eläimiä", niin siellä on sotkuista ja haisee. Mieluummin siis täynnä elämää, kuin putipuhtaana ja tyhjänä ja tylsänä paikkana.
Elikkä ihan kivaa.

Rukoilkaa puolestamme ja että Sana olisi elävää ja käytännöllistä kuulijoille. Toivoisin myös, että saisimme tiimiläisiä Suomesta tai Amerikasta tai jostain Euroopan maasta. Haluaisimme jakaa elämän ihanuuden myös heidän kanssaan täällä. Olemme kuin löytöretkellä kaukomailla. Uusia ja ihmeellisiä asioita joka päivä.     Siunausta, toivottaa p.Jukka ja Helena
       
ps. Helena kiittää Helsingin seurakuntaa flanelloista joita hän käyttää pyhäkoulussa. Se on pyörinyt jo kuukauden.

Hei taas.

Uusi "tuloskausi" alkoi taas. Saavuimme tänne Kitengelaan, Keniaan heinäkuun lopussa. Sydän pamppaillen pääsimme tullin läpi kaikkine tavaroinemme. Oli yö, kello 2:30 ja Jomo Kenyatta-lentokenttä on karu paikka silloin. Nzuguna, taksikuskimme saapui kuin saapuikin n. tunnin odottelun jälkeen hakemaan meitä. Kotona odotti p.Alfred ja Amini-kissamme. Kissa ei ollut tuntevinaankaan meitä ja taisi sähistäkin. Pastori Alfred oli ystävällisempi. Hän oli hoitanut pientä seurakuntaamme 2 kuukautta poissaollessamme. Rahat olivat kuulemma loppuneet jo pari viikkoa aiemmin, mutta hän oli hengissä. Kiitos Herralle siitä. Ei kai sitä voi muuta odottaa? Tiedä miten oli keplotellut. Hän tosin kertoi myöhemmin, että jos olisimme vielä viipyneet, niin Oululaisen hapankorput olisivat olleet seuraavana ruokalistalla. Se on jo paljon, koska afrikkalaiset eivät yleensä pidä rukiin mausta. Muu eines kaapeista oli aika tarkkaan jo kaluttu. Vaihdoimme kuulumiset ja menimme nukkumaan.

Seuraavana aamuna sydän pamppaillen lähdimme ekaan sunnuntai-kokoukseen kirkolle. Minulla ei ollut mitään odotuksia siitä kuka tulisi. Kun on kaksi kuukautta poissa, voi mitä vaan tapahtua. Muut pastorit ovat pelotelleet, että saa alottaa kaiken alusta pahimmassa tapauksessa.  Ilo oli suuri kun kokoustilaan saapuivat kaikki vanhat ja muutama uusikin ihminen. Meitä oli lähes tuvantäysi kokouksessa. Muutamia masaita lukuunottamatta kaikki olivat tallella! Hyvä p.Alfred!

Nyt kun kirjoitan tätä plokia on kulunut jo kolme sunnuntai-kokousta ja tupa on ollut täysi joka kerta. Ilmeisesti jotain olemme tehneet oikein kun eivät ole kyllästyneet meihin. Joudumme ilmeisesti etsimään lähitulevaisuudessa isomman kokoustilan sunnuntai-aamuiksi. Positiivinen ongelma.

Oikeasti homma on mennyt niin kuin toivoinkin. Selvästi Sana on tehnyt tehtävänsä ja ihmisten elämät alkavat muuttua pikkuhiljaa. Monet ovat ottaneet seurakunnan omakseen ja ovat myös innostuneita opetuksesta.

Mulle ja Helenalle nämä alkuviikot ovat olleet levon aikaa. Suomessa olo oli tosi rankkaa monestakin syystä ja nyt kun elämä palaa yksinkertaiseksi taisteluksi luonnonvoimia vastaan (vedenpuute, pöly, kuumuus, kylmyys jne.) on se paljon helpompaa. Tosin yksi shokki meille tuli kun huomasimme, että maalia oli kuoriutunut n.30 senttiä lattiasta ylöspäin lähes joka huoneessa. Isoja laattoja lähti irti. Pelästyimme että asumme hometalossa ja joutuisimme taas muuttamaan. Tutkimme netistä aihetta ja kyselimme tutuilta ja lopputulos oli että jatkamme asumista tässä talossa. Kyseessä on ns. kalkkihärmä, jota saattaa ilmetä, jos seinät on maalattu ennenkuin betoni on kuivunut. Kaikenkaikkiaan kuitenkin pientä stressiä verrattuna siihen mitä elämän hektisyys on Suomessa.

Sielunvoitto on ollut hauskaa. Yksi reissu tehtiin Machakosiin. James ja Ruth olivat ensikertaa evankeliointireissussa. Se oli heille avartava kokemus. Meidän konsepti on niin erilainen kuin yleensä täällä. Jutellaan ihmisten kanssa ja pidetään hauskaa. Ensiviikolla uudestaan...

Rukoilkaa puolestamme. Seurakunta on alullaan. Haluan että ihmiset löytäisivät toisensa sisarina ja veljinä Herrassa. Muureja on niin monenlaisia Afrikassa. On kielimuureja, heimomuureja, kulttuurimuureja ja luokkaeroja. Haluan että seurakunta kasvaisi Sanan ja Herran mielen tuntemisessa toisiamme ja ulkopuolisia kohtaan. Herrassa kun ei ole "juutalaista eikä kreikkalaista eikä skyytalaista".

Semmosta tälläkertaa. Yritän olla ahkera kirjoittelija vastaisuudessa. Katotaan...
P.Jukka ja Helena